tiistai 17. joulukuuta 2013

Impilinnan remontti, vko 51

Impilinnan purkutyömaa alkaa olla lopuillaan, enää on kellarikerroksen korkealla olevan kallion piikkausta jäljellä. Kellarikerroksen teknisten tilojen kapillaarimurskeet on ajettu jo sisälle joten niiden tiivistämään voidaan aloittaa. Eristyskerroksen asentamisen jälkeen onkin jo valujen vuoro.

Tulevana perjantaina alkaa tukivalun ja vanhan perustuksen liitoskohden hiekkapuhallus, jatkuen siitä rakennuksen ulkopuolisiin perustuksien osiin. I-kerroksen lattioiden koolaustyöt on myös aloitettu. Ulkoseiniä oikaistaan parhaillaan sekä sisä- että ulkopuolelta. Tarkoituksena on saada päätyseinien isot aukot kiinni ennen joululomaa, jolloin vältytään mahdollisten tuiskujen aiheuttamilta lumiryöpyiltä sisäpuolella. Ullakkokerrokseen tulevien ilmastointiputkien asennustyöt ovat myös alkaneet talotekniikan opiskelijoiden toimesta.
Tällä hetkellä rakennusalan opiskelijoista työmaalla työskentelevät Rak11 ja Rak12. Vuodenvaihteen jälkeen Rak13 opiskelijat aloittavat työskentelyn Impilinnassa.
 
 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Impilinnan remontti vko 45

Impilinnan purku etenee. Ja kuten usein vanhaa rakennusta purettaessa, yllätyksiltä ei vältytty. Koko ajan löytyy uutta korjattavaa, eli kaikki ei niin sanotusti mennyt "kuten Strömsössä". Syynä oletettavasti ovat olleet historian saatossa tapahtuneet putki- ja viemärivuodot sekä tulipalo. Pahaa jälkeä on tehnyt myös kellarin huono tuuletus.

Ennen remonttia tehty kuntokartoitus ei siis kertonut totuutta (itseasiassa päinvastoin). Ihmeellistä sinänsä, että mitään ongelmia ei siinä tullut esiin, koska koko rakennuksen alahirret sekä ikkunoiden alushirret menevät lähes kaikki vaihtoon. Sama tilanne ovien ympärillä. Myös rakennuksen takaseinässä on runsaasti korjattavaa.

Uudet suunnitelmat korjaustöistä on tehty ja vaikka uutta työtä tuli paljon, alkuperäisestä valmistumisajasta pidetään edelleen kiinni. Ja jos positiivisesti ajatellaan, uudet ongelmat poikivat opiskelijoille runsaasti lisää näyttötutkintomahdollisuuksia! Kunnostettavia kohteita ja vaihdettavia hirsiä riittää. Kiitos opiskelijatyön -rakennuksen kunnostus viedään loppuun!

Vesikaton kunnostus on edennyt kohtuullisesti, työn pitäisi siltä osin olla valmis 2-3 viikon sisällä, riippuen luonnollisesti sääolosuhteista. Muu rakentaminen alkaa joulukuun aikana. Toivotaan ainakin!


Purku etenee
 

                                                                     
                                                                  Aamuhämärissä

maanantai 14. lokakuuta 2013

Impilinnan remontin eteneminen, vko 42

Remontti etenee, katon "keskiosa" on valmis, katot talon päädyissä, molemmin puolin rakennusta ovat vielä vaiheessa. Sisätilat on purettu rakenteisiin asti ja lattiaeristeitä imetään parhaillaan pois. Alta paljastuneet hirret ja rakenteet ovat hyväkuntoisia -mitään suuria vesi- tm. vahinkoja ei ole löytynyt.


                                            
                                                  Impilinna sisältä, kuvattu 9.10.2013

 

Yläkerrassa, vuonna 1936 sattuneessa tulipalossa hiiltyneet hirret ovat nyt näkösällä. Osa hiiltyneistä hirsistä jätetään remontin valmistuttua näkyviin, lasiseinän taakse. Onhan kyseessä osa talon historiaa. Aarre Läntinen kertoo tulipalosta, kirjoittamassaan Seppälän historiikissa seuraavaa. "Koulurakennuksessa sattui lokakuussa 1936 tulipalo, joka sai alkunsa sähköjohdoista. Se vahingoitti oppilashuoneita sekä yläkerran eteistä ja luokkaa. Sammutukseen osallistuivat Kajaanin palokunta ja Kainuun rajavartiosto. Syttymissyy oli sen verran epäselvä, että sen tutkiminen annettiin poliisille." (Aarre Läntinen, Sadan vuoden satoa, Seppälän maatalousoppilaitoksen historia v. 1897-1996 Suomen ja Kainuun maatalouden viitekehyksessä, s. 135).

Hiiltynyttä yläkerran hirsiseinää (taustalla)


                                                          Alkuperäinen tapettimalli

Vanhaa rakennusta purettaessa esiin tulee kaikkea mielenkiintoista. Eteisen lattian alta löytyi myös Pellervo, päivätty 24.2.1937. Artikkelit käsittelivät edelleenkin ajankohtaisia aiheita, mm. "Sianlihan tuotannon nykyisistä edellytyksistä" ja "Karitsain kasvatuksesta". Ajat muuttuvat, ongelmat eivät...


Kaupungin puoleinen pääty - jos on ilma ankea, on myös näkymä...


Kattoremppa käynnissä, keskiosa valmistunut, päädyt vielä työn alla

maanantai 23. syyskuuta 2013

Italiassa oppimassa


KantriYritys -hankkeen kehittämistyöryhmä parilla aloittavalla yrittäjävahvistuksella, teki visiitin Italiaan 8.-13.9.2013. Opintomatkan tarkoituksena oli käydä hakemassa oppia, kuinka huippuunsa brändättyjä elintarvikkeita valmistetaan ja mikä niiden syntyhistoria ja menestymisen salaisuus on. Tätä oppia matkalla saatiinkin, ja runsaasti. Lyhykäisyydessään asian voisi tiivistää muutamaan sanaan: Huipputuotteiden kehittely ei ole hätäisen hommaa! Parhaat tuoteideat ovat syntyneet vahingossa tai pitkien perinteiden ja ilmasto-olosuhteiden yhteisvaikutuksella, aikojen saatossa. Parhaiden juustojen, kinkkujen ja balsamicojen kypsyttäminen vie vuosista vuosikymmeniin! Oma osansa on myös EU:n yhteisten elintarvikelakien ja asetusten tulkinnan vapaudella, joka mahdollistaa huomattavasti laajemmat toimintamahdollisuudet kuin mitä koti-Suomessa on. Vaikka elämme yhteisessä EU:ssa, toimintakulttuurin erot ovat kuin yöllä ja päivällä. Arvatkaapas kummassa maassa, Suomessa vai Italiassa, noudatetaan sääntöjä pilkulleen -ja vielä vähän päälle?


SANA -messuilla bongasimme oliiviöljypohjaisia kauneudenhoitotuotteita -tässä poronjäkäläsaippua
 

Tuotteen pakkaus kunnossa? Öljyt- ja maustepullot kuin hajuvesiä -myös esillelaitossa!

Luomumessuilla oli kiinnitetty huomiota myös teeman mukaiseen messurakentamiseen. Kuormalavojen ja hedelmäkorien uusiokäyttöä pöytinä, hyllyinä ja sohvina -ja tyylillä. Kyllä italialaiset osaavat!
 
Mitä? Steviaa kaupallisessa käytössä??? Mari Heikura, yrittäjävahvistus (vasemmalla) ja Heli Pirinen luonnonvara-alan opettaja,  ihmettelevät Stevia -tuotteita. Suomessahan yrtin kaupallinen käyttö on uuselintarvikeasetuksen mukaan kielletty...
 
 
Tutustumassa Parmesaanin valmistukseen Caseificio San Pier Damian -juustolassa, Parmassa. Mitään suojavaatteita ei käytetty ja ovi oli sepposen auki pihalle. Tämä on normaalikäytäntö Italiassa. Emilia-Romagnan alueella on 380 tuottajaosuuskuntaa, jotka jatkojalostavat alueen maitoa ja lihaa.  Näin raaka-aineen tuottajahinta on saatu korkeammaksi. Tuottajahinta maitolitrasta on 60 snt. Tämän juustolan perustajina on viisi paikallista maidontuottajaa ja juustolan henkilökunta koostuu saman juustonvalmistajasuvun edustajista, kolmessa polvessa.


Matkalaiset vasemmalta: Mari Heikura, italialainen oppaamme Elena, Kalle Virtanen, Heli Luhtaniemi, Helena Malinen, Heli Pirinen, Sari Laukkanen, Osmo Arffman ja Juha Karhapää. Kuvauspaikkana Parman kinkkuja valmistavan Prosciuttificio Massimon kinkkujen varastointihalli, Pilastro Di Langhiranossa, Parman lähellä. 


Balsamiviinietikkaa valmistavan tilan balsamicot Medici Montecchio, Emiliassa. Kuulimme perinteikkään "mustan kullan" tuotantoprosessin ja pääsimme maistelemaan eri aikoja tammitynnyreissä kypsytettyjä balsamicoja lounastaessamme tilalla. Matkamuistoiksi tilalta lähtikin "mustaa kultaa" nautittavaksi mm. syksyn hirvipaistien ja muiden riistaherkkujen, sekä vaikkapa jäätelön kera.
 
Viipaloitua ja kuivattua herkkutattia parmalaisen herkkukaupan näyteikkunassa.


...ja samainen näyteikkuna kokonaisuudessaan. Silmilläkin voi syödä....
 
 
Pääsimme tutustumaan myös suomalaisten yrittäjien arkeen Italiassa Riikka ja Jyrki Sukulan viinitilalla Piemontessa. Tässä keittiön ulkoterassilla tervetulomaljojen äärellä.


Keittiöterassin näköalat ovat henkeäsalpaavan huikeat. Etualalla viime kesänä uudistettujen viiniköynnösten peltolohko. Maatilayrittäjäksi kouluttautuminen Italiassa vaatii paljon työtä ja sisua. Ja luonnollisesti täydellisen italiankielen taidon. Italiassa kun ei juurikaan puhuta englantia.
 
 
Opintomatkamme viimeisenä päivänä vierailimme Finprolla ja tutustuimme keskellä Milanoa sijaitsevaan, entiseen luostariin kunnostettuun "maatilaan" (vrt. Helsingin Maatilatori) joka on kunnostettu neljän yrittäjän toimesta. Tiloissa toimii pieni ravintola, kahvila sekä myymälä, joka myy suoraan eri tilojen paikallisia tuotteita. Tiloissa järjestetään myös erilaisia tilaisuuksia ja kursseja. Vierailimme myös vieressä sijaitsevassa NaturaSi -liikkeessä. Ketjun liikkeet myyvät pelkästään luomutuotteita.
 
Matka oli kaikkien matkalaisten mielestä onnistunut. Summailimme tuntemuksiamme ja ajatuksiamme yhteisen illallisen äärellä Milanossa, matkamme viimeisenä iltana. Saimme runsaasti ideoita tuotekehitykseen, tuotteiden pakkaamiseen, messurakentamiseen ja ylipäätään yhteistyöhön liittyen. Meidän pitäisi ehdottomasti jatkojalostaa omia kallisarvoisia raaka-aineitamme pidemmälle, eikä myydä niitä "pyöreinä" ulkomaille. Esimerkiksi herkkutattituotteiden jatkojalostajalle olisi Italiassa hienot markkinat!
Tästä se tuotekehittely lähtee, katsotaan mitä Osuuskunta Seppälän Impilinnan yrittäjät matkan tulemana kehittelevat! Ja muistetaan matkan oppi: huipputuotteiden tuotekehitys ja niiden brändäys ei ole hätäisen hommaa! :-)

 
 
 
 
 
 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Impilinnan remontin eteneminen

Impilinnan purku etenee vauhdilla, vaikka työt pääsivätkin alkamaan kesällä hieman viiveellä, vasta kesäkuun lopussa. Opiskelijoiden arvellaan pääsevän rakennustöihin lokakuun alussa. Remontointi aloitetaan vanhan Rantalan puoleisesta päädystä (Kirkkoahon puoleinen pääty). Remontin käynnistyessä aloitetaan myös talon ulkopinnan purkutyöt.

Impilinnan remontointiin osallistuu n. 100 KAOn opiskelijaa, niin nuorisopuolen opiskelijoita kuin aikuisiakin. Mukana on opiskelijoita usealta alalta; talonrakentajia, sähköalan- ja lvi-alan opiskelijoita, ensimmäisen vuoden opiskelijoista opintojaan lopetteleviin. Lukuun  ei ole edes laskettu pihatöissä puurtavia luonnonvara-alan opiskelijoita, jotka parhaillaan rakentavat Impilinnan eteen alkuperäisen mallin mukaista barokkipuutarhaa sekä golfkenttiä rakennuksen taakse. Kyseessä on siis hieno yhteinen voimainponnistus vanhan historiallisen rakennuksen ja ympäröivän infran kuntoon laittamiseksi. Ja jahka on valmista, työn tuloksista ja uudesta hienosta oppimisympäristöstä pääsevät nauttimaan myös muiden alojen opiskelijat. Ja tietysti paikalliset asukkaat! :-)

Linkin kautta pääset vilkaisemaan remontin tilannetta syyskuun puolen välin tiimoilla. Blogia päivitetään remontin edetessä.

http://youtu.be/r8AM80v_VJ0





maanantai 17. kesäkuuta 2013

Osuuskunta Seppälän Impilinna perustettu!


Perjantaina 14.6. 2013 on osuuskunta Seppälän Impilinna saanut Y-tunnuksen ja hakemuspaperit ovat lähteneet tarkistettaviksi kaupparekisteriin. Toimintaa käynnistellään pikkuhiljaa. Osuuskunnan toiminta painottuu luonnonvara-alalle, luonto-, luonnontuote-, matkailusektoreille sisältäen myös näihin kaikkiin kytkeytyvät palvelut ja tuotteet elämysruuasta erilaisiin ohjelmapalveluihin, mutta toimialana on myös kaikki laillinen liiketoiminta. Perustajajäseniä on kahdeksan. Osuuskunnan jäsenet ovat työttömyystukikelpoisia niiden päivien osalta, kun työtä ei ole.

Osuuskunnan tarkoitus on toimia paitsi yrittäjyyden mahdollistajana, myös opiskelevien ja valmistuneiden sekä olemassaolevien yrittäjien kohtaamispaikkana ja verkostoitumiskanavana. Monialaisena osuuskuntana yritys hoitaa markkinointia, tiedon jakamista ja mahdollisesti myös yhteistä tuotekehitystä ja siihen liittyvien hankintojen tekemistä.

Hallituksen pj toimii Heli Pirinen, sihteeri-rahastonhoitajana Mari Heikura, muina hallituksen jäseninä Päivi Riski ja Kyösti Moilanen. Mikäli olet kiinnostunut osuuskunnan toiminnasta, kerron mielelläni lisää.
 
Yhteistyöterveisin, Sari
 
 

 

 
 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Osuuskunnan perustamiskokous 5.6.2013 Seppälässä

Kesä tuli sitten viimein, ja rytinällä. Nopeasti etenee myös KantriYritys -hankkeen avustuksella perustettava osuukuntatyö, osuuskunnan perustamiskokous pidetään Seppälässä 5.6.2013 klo 16:30. Osuuskunta on siis toiminnassaan jo tänä kesänä! Osuuskunnan työntekijät suunnittelevat jo kovasti tulevaa toimintaa - sormet syyhyävät mm. yrttimaan suuntaan. Saas nähdä mitä yhdessä vielä keksimmekään!

Impilinnan pihatyöt jatkuvat ja barokkipuutarha alkanee hahmottua entisestään. Sisätilaremontille on rahoitushakemus jätettynä ja uutisia odotellaan 18.6. Mikäli rahoitus saadaan, purkutyöt alkavat pikimmiten ja varsinainen rakentaminen syksyllä rakennusalan oppilaiden aloittaessa koulutyöt. Rakentaminenhan tehdään oppilasvoimin. Tässäkin uusia avauksia oppilaitokselta -uuden rakentamisesta vanhan korjaukseen! Hienoa!



keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Mentori -toiminta käynnistyy

Muutama viikko sitten haimme lehti-ilmoituksin kokeneita yrittäjiä mukaan Mentori -toimintaan. Saimmekin innoitettua mukaan erittäin päteviä yrittäjiä, joiden kanssa suunnittelemme kevään mentorointien käytännön toteutusta. Suunnitteilla on mm. "Mentori -klinikoita", jotka pitävät sisällään luennon sekä henkilökohtaisia tapaamisia mentoreiden kanssa. Päivitämme asian edetessä tietoja käytännön järjestelyistä hankkeen kotisivuille -ja tietysti blogiin!

Mentorit ovat:

Helena Malinen, Pirjo Nuottimäki, Kalle Virtanen, Osmo Arffman, Timo Kananen, Leena Penttinen sekä Raija Kauppinen.